Hallitus kokoontui 7.8.
UJVAn hallitus kokoontui Unarissa torstaina 7.8.2025. Esityslistalla oli huomattava määrä käsiteltäviä ja päätettäviä asioita ja kokous kestikin kovin pitkään.
Monia pöydällä olevia kohtia (talous, jäsenistö, tiedottaminen jne.) leimasi yhdistyksen nykytilanne, eli toiminta on vielä alkutekijöissään.
Uusia jäseniä yhdistykseen liittyy hiljalleen ja varsin mukavaa oli, että saimme myös kolme uutta yhteisöä jäseneksemme: Unarin kyläyhdistyksen, Uimaniemen kyläseuran ja Uimaniemen osakaskunnan. Jäsenhankinta on yhdistykselle ajankohtainen ja on tärkeää, että siinä onnistutaan. Hallitus toivottaakin tervetulleeksi jäseniksi niin alueen asukkaat, mökkiläiset, yhdistykset, kuin yrityksetkin. Ohjeet jäseneksi liittymiseen löydät TÄÄLTÄ
Yhdistyksellä on oma viestintäsuunnitelma ja olennaisena osana yhdistyksen viestintää avattiin oma sähköpostitili (yhdistys.ujva@gmail.com), sekä omat nettisivut osoitteessa: www.ujva.fi.
Hallitus toi esille myös vastuunkantoa tulevista talkoista, joissa talkoolaiset tullaan vakuuttamaan vahinkojen varalta.
Kaikki toiminta tulee ainakin osittain edellyttämään ulkopuolista tukea yhdistyksen oman työpanoksen lisäksi. Tämän vuoksi yhdistys tulee tekemään useita avustushakemuksia eri tahoille kuluvan syksyn aikana, jotta toiminta saadaan rahoitettua kestävälle pohjalle. Avustushakemusten tekemisen hallitus antoi puheenjohtajalle tehtäväksi. Yhdistyksen toiminta tulee jatkumaan vuosikymmeniä, joten tämä tulee näkymään myös haettavissa avustuksissa. Hallitus oli yksimielinen siitä, että avustuksia ei tulla hakemaan poliittisilta toimijoilta.
Valmistelussa olevasta Järvikylien kalastustapahtumasta ei ollut vielä uutta tietoa. Hankkeesta tiedotetaan tarkemmin myöhemmässä vaiheessa.
Puheenjohtaja nosti hallitukselle keskusteluun, että pitkäaikaista toimintaa varten yhdistyksen olisi todennäköisesti syytä tehdä maankäyttösopimus Metsähallituksen kanssa siten, että vuokrattavalle tontille voidaan rakentaa yhdistyksen toiminnan edellyttämiä rakennuksia. Näissä tiloissa voitaisiin säilyttää ja huoltaa yhdistyksen toiminnan mukaista kalustoa ja varusteita. Mahdollisesti myös kokoontua eri suunnittelutilaisuuksiin tai kokouksiin. Aihe herätti hyvää keskustelua hallituksen kesken, ja asia on valmistelussa.
Hallituksen keskuudessa käytiin vilkasta keskustelua siitä, että mihin toimiin yhdistyksen olisi hyvä ensimmäiseksi ryhtyä. Esillä olivat pitkäkestoiseen muutokseen tähtäävät toimenpiteet, mutta myös nopeat toimet, joilla puututaan lähinnä vesistön heikon ekologisen tilan oireisiin.
Mahdollisista tulevista talkoista käytiin keskustelua ja esillä oli kosteikkolauttojen tekotalkoot, joita voitaisiin hyödyntää vesistöjen hyväksi jo ensi kesänä. Talkoitten valmistelua jatketaan ja kosteikkolauttojen sijoitusta tarkastellaan tarvelähtöisesti.
UJVAn hallitus kokoontuu seuraavan kerran maanantaina 22.9.2025 Sassalin kylätalolla klo 18.00. Hallituksen jäsenillä ja varajäsenillä on mahdollisuus osallistua kokoukseen myös etänä.
UJVAn puheenjohtaja Harri Huttunen